Tunteikas tarina ihmissuhteista kuoleman läheisyydessä.

🖤🖤🖤🤍🤍

Televisiossa useasti näytetyssä Häät ennen hautajaisia -elokuvan (2022) mainoksessa Sakari Kumpula (näyttelee Antti Luusuaniemi) toteaa terapeutin vastaanotolla pohdiskelevaan sävyyn: "Viime yönä, harrastimme seksiä." Elokuvan on ohjannut aiemmin näyttelijänä tunnettu Kari Ketonen ja käsikirjoittanut Leo Viirret. Puheenvuorossa kuvautuu ruumiillisuus, jonka kanssa ihminen elää koko elämänsä ajan tunteineen kaikkineen: seksuaalisuus ja sairaus mahtuvat olemaan yhdessä kehossa rinnakkain.

Kun jo elokuvan nimi kertoo, mikä on sen lopputulema, jää tarinalle enemmän tilaa. Päähenkilö Joanna (näyttelee Iina Kuustonen) haluaa mennä naimisiin, ennen kuin hän kuolee, ja aiheen käsittely tapahtuu ihmissuhteiden avulla. On ystäviä, asiakkaita, omat vanhemmat ja sitten tämä uusi parisuhde Sakari Kumpulan kanssa. Joannan tarinassa sivuhahmot jatkavat omaa elämäänsä sen ulkopuolella, ja hän itse vielä elää ennen kuolemaansa niin kuin jaksaa. Toiset ihmiset ovat kerronnallisena elementtinä ikään kuin psykologisia statisteja, jotka rakentavat kohtaukset Joannan elämässä omine kokemuksineen ja tunkeutumisineen. Heidän elämänsä ryöpsähtelee eri hetkissä näkyville ja valtaa tilaa kadoten sitten taas valkokankaalta, mikä tuntuu todelliselta. Ihminen on elimellinen osa omaa ympäristöään ja näkee ja kuulee, mitä toisten elämässä tapahtuu, tietämättä yleensä kovin tarkasti, mistä toinen tulee tai minne hän on menossa. Synkästä sairauskertomuksesta ei varsinaisesti ole kyse, vaan juonen keskiössä ovat ihmisuhteet ja inhimillinen elämä rajallisesta elinajasta huolimatta. Sairaus kuitenkin vaikuttaa päähenkilön elämään ja arkeen.

Sakari Kumpula on toinen päähenkilöistä. Elokuva rakentaa hänelle taustatarinaa tutustuttamalla katsojan hänen isäänsä ja kuvaamalla hänen terapiaistuntojaan. Vaikka Sakke on kiinnostava ja hyvin näytelty henkilöhahmo, tässä kohdin tarina ei ehkä aivan onnistu nostamaan häntä toiseksi päähenkilöksi, koska elokuvan loppu jää hätkähdyttävän lyhyeksi. Ratkaisu, jossa ensimmäinen päähenkilö kuolee tarinan aikana, minkä jälkeen eloon jäävä henkilöhahmo kokemuksineen jää etäiseksi, koska jatkoon vain viitataan, on mietityttävä. Olisin kokenut sillä olevan tunnearvoa, mikäli Saken tarina olisi jatkunut muutaman kohtauksen ajan ja sulkenut ympyrän. Kuoliko katsoja päähenkilön mukana? Kuka kertoi Joannan ja Saken tarinan ja miksi? En osaa vastata.

Häät ennen hautajaisia -elokuvan miljöö vaikuttaa tarkkaan harkitulta ja huolelliselta ja on tunnelmaltaan melko siisti ja pelkistetty. Itseäni eivät häiritse tutut suomalaiset näyttelijät, vaan heidän työnsä kuvautuu arvokkaana ja he kertovat henkilöhahmojensa tarinaa. Tarina syöpään sairastumisesta on melko yleinen, ja monelle varmaankin pelon aihe. Moni on myös kokenut syöpään sairastumisen vaikutukset henkilökohtaisesti tai lähipiirissään, joten aihe on koskettava. Kuoleman käsittely tapahtuukin melko hienovaraisesti, eikä kaikkia sen ulottuvuuksia nosteta esille, vaikka erilaisia tunteita käydäänkin läpi ja kuvaus tehostaa tunnelmaa.

Elokuva on persoonallinen, kokonainen pieni tarina ihmissuhteista ja parisuhteesta ennen hautajaisia. Se on ilmaisultaan harmoninen ja pelkistetty, eivätkä itseäni yllättäneet juonenkäänteet, vaikka odotin, että juoni olisi kehujen perusteella omaperäinen ja yllättävä, peräti outo. Ajattelin henkilökohtaisesti etukäteen jotain sen tapaista, että lähtöasetelma on hedelmällinen ja henkilöhahmot jo televisiossa pyörivässä mainoksessa vaikuttavat kiinnostavilta. Näin olikin, mutta juonen osalta en kokenut yllätyksiä tai erikoisuuksia johtuen ehkä siitä, että pääsin tarinaan ja henkilöhahmoihin sisälle hyvin. Ihmiset eivät usein toimi kovin laskelmoivasti varsinkaan kriiseissä, joten itse en jäänyt Helsingin Sanomien Tuomo Yrttiahon tavoin kaipaamaan perusteluja Saken ja Joannan parisuhteelle. Pelkkä uteliaisuus toista ihmistä kohtaan tyydytti minun realiteettitarpeeni. Lajityypiltään elokuva on draamakomedia varmaan sen vuoksi, että huumori keventää kyllä tarinaa ja pelkkää draamaa kuvattaisiin ehkä vielä auki repivämmin, mutta se ei ole sellainen komedia, joita suomalaisilta tekijöiltä on totuttu näkemään. Aihe on vakava ja huumori suupielien hentoa sivelyä höyhenellä.

Tämä blogi on vakavasta kohti kepeää sävyä kurottautuva irrallisten tekstien kokoelma, joka kertoo ihan tavallisesta elämästä eli harrastuksista, arkisista pohdinnoista sekä elämän eri osa-alueista, kuten elokuvista ja terveydestä. Elämä on hyvä klisee, josta löytyy paljon kirjoitettavaa, vaikka kaikki ei ole uutta, isoa ja hienoa. Lähellä olevien juttujen löytäminen on ihan kivaa, olipa kyseessä sitten oman elämän aarre tai omaisuus, josta riittää jaettavaksi isommallekin porukalle.

En varmasti tiedä itsekään, miksi tätä blogia kirjoitan tai mihin aion tätä käyttää. Sen juuret ovat kirjoittajataustassani, mutta olen pitkään elänyt hiljaa ja kirjoittanut vain itselleni, joten jokin on saanut minut nyt tekemään tätä myös julkisesti. Olen kirjoittanut niin työkseni kuin vapaa-ajalla sekä opiskellut siihen liittyvää alaa.

Blogin nimi, Kaikki ennen klo 12 tehty on säästöä, tulee motosta, jota käytin lukiossa. Se on syntynyt ajatuksesta, kuinka en ole lainkaan aamuihminen, ja jos sitten sattuisinkin heräämään aikaisena lintuna, olisivat kaikki aamun ja aamupäivän aikana hoidetut tehtävät kotipöntölle päin ja vain plussaa. Vaikka sehän on vain mielikuva.

Itsestäni sen verran, etten aio paneutua tässä blogissa yksityiselämäni detaljeihin tai pohtia oman elämäni draaman kaaria kovin avoimesti. Se ei mielestäni olisi kiinnostavaa eikä sen arvoista. Nautin kirjoittamisesta, ja on mukavaa kirjoittaa tätä blogia vapaalla kädellä. Olen laajasti kiinnostunut monista eri asioista, ja kirjoitan mielelläni yleisellä tasolla pohdintojani. Tämä blogi on itselleni levähdyspaikka ja kuvastaa mielessäni "normaalielämää", mitä normaali sitten kenellekin on.

Iältäni olen nuori aikuinen. Kiinnostuksen kohteenani on hahmottaa ja kuvata monimutkaisia, avoimia systeemejä, ja koska kaikkein monimutkaisin systeemi on omien päidemme sisällä, olen erityisen kiinnostunut ihmisen mielestä ja käyttäytymisestä. Pidän omien teorioiden ja kaavojen keksimisestä. Maailmankaikkeus tulee vahvana kakkosena mielenkiinnon kohteideni listakärjessä. On kiinnostavaa, kuinka teoriat, jotka perustuvat kirjoitettuihin symboleihin, vuorovaikuttavat todellisuuden kanssa, ja kuinka tämä suhde näkyy ihmismielelle ja -silmälle sekä millaisia vaikutuksia sillä on kaoottiseen systeemiimme. Systeemillä tarkoitan järjestelmää, joka sisältää joitain lainalaisuuksia. Yksinkertaistettuna, esimerkiksi veden kiertokulku maapallolla on systeemi, jossa vesi haihtuu lämmön vaikutuksesta taivaalle, tiivistyy pilviksi ja sataa jälleen alas. Tällä on monentasoisia vaikutuksia maapalloon ja ihmisiin. Tulvat tuhoavat ihmisten koteja, ja vesi on tärkeä motiivi joissain scifi-elokuvissa elämän edellytyksenä. Sade on psyykkinen kokemus, toisille rauhoittava, toisille masentava, ja siitä on kirjoitettu runoja. Siihen sidotaan psyykkistä sisältöä. Sade on myös konkreettinen ja välittyy aistien kautta. Vesipisaroiden kaarevuus on silmin havaittava ilmiö ja kertoo erinäisiä asioita veden fysikaalisista ominaisuuksista. Kasvit ja eläimet tarvitsevat vettä, koska varsinkin elollinen luonto koostuu osittain vedestä. Kivet ovat sitten asia erikseen.

Maanläheisemmin ilmaistuna olen kiinnostunut vaikkapa siitä, miten ihminen kokee Sims 4 -pelin pelaamisen, kun hän saa vallan sosiaalisesta ja fyysisestä virtuaalitodellisuudesta. Kuuntelen radioiden aamuohjelmia ja podcasteja miettien, miten ihmiset puhuvat asioista ja miksi radio on ihmisille tärkeä kumppani. Kuuntelen herkällä korvalla ihmisten puhetta ja yritän saada mieleeni havainnollistavaa kuvaa siitä, kuinka erilaisista lähtökohdista tulemme, miten erilaisia kokemuksia olemme kokeneet ja miten erilaisina tulevaisuutemme kuvautuvat puhumattakaan siitä, kuinka jokaisen ihmisen elämään vaikuttaa omanlaisensa monimutkainen verkko ihmissuhteineen, sattumineen ja maailmantapahtumineen. Minua kiinnostaa, kuinka ihmiset ilmaisevat itseään ja ovat olemassa pukeutumisella, sisustuksella, musiikilla, äänillä, kosketuksella, eleillä, ilmeillä, kuvataiteella, tanssilla, käsialalla, puheella, valinnoilla ja toisille ja itselle tehdyillä teoilla. Kiinnostukseni on kuitenkin epätieteellistä ja arkista, ja sen ytimessä on ehkä kliseisimmät kysymykset ikinä: Kuka olen? Keitä toiset ovat? Miten toisiin saa yhteyden? Miten sietää pahuutta? Miten ymmärtää elämän monimutkaisuutta ja epäjohdonmukaisuutta?

Voisinkin sanoa, että minua kiinnostaa hiljainen ja sanaton tieto elämästä, ei niinkään filosofiset teoriat, jotka ratkovat olemassaolon kysymyksiä tieteellisesti, meditaation kautta saavutettu läsnäolo tai sosiologinen analyysi maailman ongelmista puhuttaessa. Minua ei ylipäänsä kiinnosta olla mitään pysyvää mieltä mistään, koska maailma on kaaos, ja olen huomannut, että mielipiteen muodostaminen on raastavan vaikeaa systeemissä, jossa ihmisten psyykkiset tilat, luonto ja eläimet vaikuttavat näkymättömillä voimillaan todellisuuteen ja muuttavat hetkessä näkökulman toisenlaiseksi. Hiljainen tieto ruumiillistuu niissä valinnoissa, joita ihmiset tekevät, ja tavoissa, joilla he vaikuttavat itseensä, toisiinsa ja ympäristöönsä. Sitä on mahdotonta sanallistaa täydellisesti, koska kyse on tunteiden, ajatusten ja tiedostamattoman resonanssista, jonkinlaisesta ei-tietämisestä, toiminnasta, jossa tunteet, sanat ja ajatukset tulevat lihaksi.

Tuo oli melko korkealentoista. Pysykäämme siis enimmäkseen elokuva-arvostelujen, harrastusten, konkreettisten pohdintojen ja kaiken muun käsin kosketeltavan tasolla. Ajatusteni taustalla kuitenkin on kiinnostus inhimillistä kohtaan.

Tervetuloa blogiini, lukija!