Tunteikas tarina ihmissuhteista kuoleman läheisyydessä.

🖤🖤🖤🤍🤍

Televisiossa useasti näytetyssä Häät ennen hautajaisia -elokuvan (2022) mainoksessa Sakari Kumpula (näyttelee Antti Luusuaniemi) toteaa terapeutin vastaanotolla pohdiskelevaan sävyyn: "Viime yönä, harrastimme seksiä." Elokuvan on ohjannut aiemmin näyttelijänä tunnettu Kari Ketonen ja käsikirjoittanut Leo Viirret. Puheenvuorossa kuvautuu ruumiillisuus, jonka kanssa ihminen elää koko elämänsä ajan tunteineen kaikkineen: seksuaalisuus ja sairaus mahtuvat olemaan yhdessä kehossa rinnakkain.

Kun jo elokuvan nimi kertoo, mikä on sen lopputulema, jää tarinalle enemmän tilaa. Päähenkilö Joanna (näyttelee Iina Kuustonen) haluaa mennä naimisiin, ennen kuin hän kuolee, ja aiheen käsittely tapahtuu ihmissuhteiden avulla. On ystäviä, asiakkaita, omat vanhemmat ja sitten tämä uusi parisuhde Sakari Kumpulan kanssa. Joannan tarinassa sivuhahmot jatkavat omaa elämäänsä sen ulkopuolella, ja hän itse vielä elää ennen kuolemaansa niin kuin jaksaa. Toiset ihmiset ovat kerronnallisena elementtinä ikään kuin psykologisia statisteja, jotka rakentavat kohtaukset Joannan elämässä omine kokemuksineen ja tunkeutumisineen. Heidän elämänsä ryöpsähtelee eri hetkissä näkyville ja valtaa tilaa kadoten sitten taas valkokankaalta, mikä tuntuu todelliselta. Ihminen on elimellinen osa omaa ympäristöään ja näkee ja kuulee, mitä toisten elämässä tapahtuu, tietämättä yleensä kovin tarkasti, mistä toinen tulee tai minne hän on menossa. Synkästä sairauskertomuksesta ei varsinaisesti ole kyse, vaan juonen keskiössä ovat ihmisuhteet ja inhimillinen elämä rajallisesta elinajasta huolimatta. Sairaus kuitenkin vaikuttaa päähenkilön elämään ja arkeen.

Sakari Kumpula on toinen päähenkilöistä. Elokuva rakentaa hänelle taustatarinaa tutustuttamalla katsojan hänen isäänsä ja kuvaamalla hänen terapiaistuntojaan. Vaikka Sakke on kiinnostava ja hyvin näytelty henkilöhahmo, tässä kohdin tarina ei ehkä aivan onnistu nostamaan häntä toiseksi päähenkilöksi, koska elokuvan loppu jää hätkähdyttävän lyhyeksi. Ratkaisu, jossa ensimmäinen päähenkilö kuolee tarinan aikana, minkä jälkeen eloon jäävä henkilöhahmo kokemuksineen jää etäiseksi, koska jatkoon vain viitataan, on mietityttävä. Olisin kokenut sillä olevan tunnearvoa, mikäli Saken tarina olisi jatkunut muutaman kohtauksen ajan ja sulkenut ympyrän. Kuoliko katsoja päähenkilön mukana? Kuka kertoi Joannan ja Saken tarinan ja miksi? En osaa vastata.

Häät ennen hautajaisia -elokuvan miljöö vaikuttaa tarkkaan harkitulta ja huolelliselta ja on tunnelmaltaan melko siisti ja pelkistetty. Itseäni eivät häiritse tutut suomalaiset näyttelijät, vaan heidän työnsä kuvautuu arvokkaana ja he kertovat henkilöhahmojensa tarinaa. Tarina syöpään sairastumisesta on melko yleinen, ja monelle varmaankin pelon aihe. Moni on myös kokenut syöpään sairastumisen vaikutukset henkilökohtaisesti tai lähipiirissään, joten aihe on koskettava. Kuoleman käsittely tapahtuukin melko hienovaraisesti, eikä kaikkia sen ulottuvuuksia nosteta esille, vaikka erilaisia tunteita käydäänkin läpi ja kuvaus tehostaa tunnelmaa.

Elokuva on persoonallinen, kokonainen pieni tarina ihmissuhteista ja parisuhteesta ennen hautajaisia. Se on ilmaisultaan harmoninen ja pelkistetty, eivätkä itseäni yllättäneet juonenkäänteet, vaikka odotin, että juoni olisi kehujen perusteella omaperäinen ja yllättävä, peräti outo. Ajattelin henkilökohtaisesti etukäteen jotain sen tapaista, että lähtöasetelma on hedelmällinen ja henkilöhahmot jo televisiossa pyörivässä mainoksessa vaikuttavat kiinnostavilta. Näin olikin, mutta juonen osalta en kokenut yllätyksiä tai erikoisuuksia johtuen ehkä siitä, että pääsin tarinaan ja henkilöhahmoihin sisälle hyvin. Ihmiset eivät usein toimi kovin laskelmoivasti varsinkaan kriiseissä, joten itse en jäänyt Helsingin Sanomien Tuomo Yrttiahon tavoin kaipaamaan perusteluja Saken ja Joannan parisuhteelle. Pelkkä uteliaisuus toista ihmistä kohtaan tyydytti minun realiteettitarpeeni. Lajityypiltään elokuva on draamakomedia varmaan sen vuoksi, että huumori keventää kyllä tarinaa ja pelkkää draamaa kuvattaisiin ehkä vielä auki repivämmin, mutta se ei ole sellainen komedia, joita suomalaisilta tekijöiltä on totuttu näkemään. Aihe on vakava ja huumori suupielien hentoa sivelyä höyhenellä.